Työpäivä meni hassulla, muutaman tunnin unilla. Onneksi oli lyhennetty kuusituntinenpäivä. Aamulla mua nauratti, vaikka olin väsynyt ja nukkunut todella vähän. Nauratti miten työkollegat olivat niin väsyneennäköisiä. Nauroin ääneen ja kysyin yleisesti ääneen "Väsyttääkö?". En tiedä mikä siinä huvitti, mutta mulla oli hauskaa. 

Työvuoron jälkeen se nukkumattomuus sitten kostautui. Kävin veljeni luona kylässä ja puolet kyläilyajasta vetelin hirsiä. Yksiössä, missä samassa huoneessa kolme aikuista, oma lapseni, minä, asunnonomistajan sänky, televisio ja playstation. Lähti kirjaimellisesti taju. Olin aluksi kyllä hetken hereillä, mutta en ollenkaan läsnä. Vaivuin sellaiseen unen-ja valveen yhteistilaan missä ei enää havainnoi mitä ympäristössä tapahtuu, eikä kuule vaikka joku puhuisi mulle. Sellaisia "unihalvauksia" on tullut useasti, mutta nyt lähiaikoina ei ole ollut. Nukahdin samantein, vaikka kyläilijät huusivat yhteen ääneen television kanssa. En vaan kuullut sitä, tavallaan. Nukuin 30min. ja olo oli heti parempi pienten kauneusunien jälkeen. Tosin olin yhtä kalpea zombie ulkoiseltaolemukselta, mutta henkinenolo ja jaksaminen palautui.

Tämä päivä on tuntunut kovin pitkältä ja jotenkin ajantaju kadoksissa. Tein äskettäin kaalilaatikon, keitetyn kaalin aromi on kertakaikkisen hurmaava. Kaali on nyt halpaa ja laatikosta riittää ruokaa useammalle päivälle. Puolukkahilloa on myös iso purkillinen ja maitoa monta litraa. 

Ennen laatikontekoa yritin aloittaa kutomaan villasukkaa. Oon alottanut ensimmäisen sukkaparin sukan urakan ainakin kymmenettäkertaa. Purkanut ja aloittanut, purkanut ja aloittanut. Pari kertaa viskassut sukkapuikot hevonpusikkoon. Täytyy ehkä katsoa uusiksi Youtubesta Marttojen villasukankutomisvideo uudelleen. Vähän tehnyt sitäsuntätä,istunut ja maannut sohvalla tässä illanaikana, pessyt pyykkiä, vähän siivosin, pyyhin puolet ruokapöydästä, poistelin hintalappuja uusista vaatteistani ja viikkasin vaatteet keittiönpöydään puhtaallepuolelle. Sitten tarvitsinkin pöytätilaa, joten nostin vaatteet keittiöntuolille, tyhjäsin tiskikoneen puhtaat astiat, osan kaappiin ja osan keittiön työtasoille mm. muovirasiat, kulhot. Niin selkeää hypomaniaa, tekee kaikkea, mutta mihinkään ei osaa kauaa keskittyä ja asiat tehdään puolitiehen, ei loppuun asti. 

Jojoilua, levottomuutta, unettomuutta, väsymystä, stressiä, naurua, hiljaisuutta, puhetulvaa, ahdistusta... Olotilat vaihtelee päivänmittaan useammankerran. Hermojenkiristystä, ärsyyntymistä.  Nämä tunnemyllerrykset oman kehoni sisällä, päänsisällä. En juurikaan päällepäin anna näkyä jos ärsyttää. Kun saisi edes itkettyä, huudettua, raivottua...mutta ei niin ei, en kehtaa enkä halua. Hankalinta nyt, kun ei pysty olemaan oikein läsnä tai keskittymään.

Epätoivo ja suru tuli myös käymään tänään, hetkellisesti. Luulin jo, että jahas jahas, masennustako kehiin. Mutta ei, ei ole vielä sen aika. Sen tiedän, että se on seuraavaksi. 

Tämä loputon yksinäisyys vaan repii minut hajalle pala palalta. 

Tuomittu kulkemaan näin.