Yöllä tuli piehtaroitua lakanoissa puol neljään asti. Tuntu, että päässä jylläs ja ajatukset juoksi juoksemistaan. Ne juoksi niin nopeasti, että en pysynyt niiden perässä. En tiennyt mitä oikein ajattelin, paljon kaikkea ja yhtäaikaa. Eniten ajattelin varmastikin sitä millä saisin ajatukset loppumaan, miten saisin nukahdettua ja, että miksi ei uni tule jo. Sitten ajattelin, että syön muussattua banaania kera luonnonjogurtin ja rauhoittavan. Lääke oli ehkäpä virhe, koska aamulla ei todellakaan soinut Virve Rostin esittämä kappale "Oon voimissain".

Yritin herätä, mutta ei onnistunut. Silmäluomet painoivat aivan järjettömästi. Kuulin unenläpi miten poikani yritti herättää mua. "Äiti herää, herää, ei nukuta enää". Äiti nukkuu vielä vähän, äitiä väsyttää. Keho painoi kuin lyijy. Piti lähteä sinne maalaismarkkinoille, mutta sinne asti ei päästy. Klo 12 varsinaisesti heräsin vasta. Lapsi oli sillävälin kastellut hanan alla pari käsipyyhettä ja levitellyt tavaroita pitkinpoikin. Siitä en voi syyttää kuin itseäni. Mutta en kertakaikkiaan vain herännyt. Nämä on sellaisia tilanteita, kun alkaa hälytyskellot soimaan päässäni. Miten vihainen olen itselleni, maailman huonoin äiti. Miksi en pysy hereillä vaikka haluaisin. En vain voi sille mitään. Ja tuntuu äärimmäisen pahalta kirjoittaa asiasta tänne, koska myös häpeäntunne on olemassa.

 

Lapseni on omatoiminen. Hän oli valmistanut itselleen leivän, osaa ottaa vettä hanasta juodakseen, syönyt nakkeja suoraan paketista. Klo 11 lapsi tuli pyytämään apua porkkanaletupaketinkannen avaamisessa. Mä en saanut sitä auki! Käsissä ei kertakaikkiaan ollut mitään voimaa saatika tuntoa. Tämän aamuinen episodi on onneksi erittäin harvinaista, mutta lapsen läsnäollessa tällaiset tapaukset eivät ole sallittuja. Lapseni on rakkainta ja tärkeintä minulle maailmassa. Huolehdin hänestä niin hyvin kuin vain pystyn, olen hankkinut myös tukitoimia äiti-lapsi-perheellemme. Käyn n. kerran viikossa-kahdessa viikossa kunnallisessa terapiassa, meillä käy joka toinen vko lapsiperheiden kotipalvelun työntekijä ja joka toinen vko lapsi asuu isänsä luona. Nämä tukitoimet ja järjestelyt ovat auttaneet omassa jaksamisessani. Tämän aamuinen vain on jotenkin niiiiiin anteeksiantamatonta. Miksi en pystynyt heräämään!!? Miksi en vain noussut ylös!!? Miksi se ei ole helppoa??!! Juuri eilen terapiassa terapeutti kysyikin miten näissä oloissa pystyn huolehtimaan lapsesta. vastasin, että minä pidän, on pakko, haluan pitää huolta. Miksi ei haluaminen vaan aina auta?!

Onni onnettomuudessa... Aamunaikana ei ollut sattunut mitään... vaikka olisi voinut. Lapsi on tottunut, että äiti nukkuu välillä ja äitiä väsyttää. Hän ei koe turvattomuutta, koska äiti on kuitenkin läsnä vaikka äiti nukkuu. Äiti kyllä havahtuu unesta, jos hän herättää, mutta hän ei välttämättä kykene nousemaan vuoteesta. Klo 12 kuului huudahdus "Äiti! Sinä heräsit!" Lapsi tulee halaamaan ja suukottamaan poskella ja toivottaa lisäksi hyvää huomenta.Söimme, puimme ja lähdimme eräään kauppakeskuksen hintasirkukseen mummon kanssa. Aurinko kirveli silmiäni ja tuntui vain loputon väsymys, haukottelin koko automatkan kauppakeskukselle, vaikka kello jo läheni puolta kahta.

Menimme heti kahvilaan. Tilasin ISON vanilja latten ja vuohenjuustobagelin. Hämmennyin, kun myyjätär laittoi bagelin sipuleineen, lehtisalaattineen, tomaatteineen ja vuohenjuustoineen mikroon!! Salaatti meni reunasta aivan ruskeaksi, toisinsanoen paloi ja kuivettui. Ihmettelin asiaa ääneen, että miten salaattia voi lämmittää mikrossa tai ylipäätään edes lämmittää?? Bagel kuulemma kuuluu tarjoilla lämpimänä, mutta eikös yleensä kasvikset lisätä väliin lämmittämisen jälkeen. Ainakin minun mielestäni. Sanoin myyjättärelle, että okei, syödään sitten näin... Oli se ihan ok, mutta mitä h*l*ettiä, mikrotettua lehtisalaattia, ei käy järkeeni vieläkään.

Lapsi sai ostosreissulla hienot Gore-tex-kengät, ilmaisen karamellipussin, laski liukumäkeä, halasi dinosaurusasuun pukeutunutta tyyppiä, rapsutti elävää käärmettä. Itselleni hieman vaatteita shoppailin ja paras löytö, yli puolenvuoden haave toteutui. Musta huopahattu. Miten yksi hattu voi saada aikaan hyvän mielen, miten yksi hattu voi sopia päähäni kuin hansikas käteen, miten yski hattu saa spesiaalin- ja itsevarmanolon. Olen aina ollut sitä mieltä, että hatuissa on taikaa. Mustan päähineen vastapainoksi ostin paljon vaaleanpunaista, söpöä, pörröistä ja lämpöistä, ennenkaikkea tyylikästä. Olen rock-ja metalhenkinen ihminen, uskokaa tai älkää ;)

Lapsi lähti mummolaan yökylään, koska itselläni on kunnia päästä ansaitsemaan huomenna aamulla kaksinkertaista palkkaa per tunti. Olot ja fiilikset hieman tasaantunut, mutta mikään ei ole niin varmaa kuin epävarma ja hypomania.

Ehkä saan nukutttua ellen soimaa itseäni aamuntragedian aiheuttamilla traumoilla. Yritän silti nukahtaa ja toivon, että se riittää.

 

Hyvää yötä!